Rotoruan viikonloppu

Aika rientää! Viimeinen kuukausi on ollut varmaankin kiireisin tähän mennessä, mutta hyvällä tavalla - paljon on tullut nähtyä ja koettua, ja samaan aikaan vihdoinkin sellainen koti-ikävän ja kulttuurishokin kaltainen parin kuukauden jakso taitaa olla takana päin.

Nyt kun sain ihanalta New Plymouthin ystävältäni Roosalta varastettua paljon kuvia ja videoita siellä vierailessa, on aika palata takaisin kuukausi sitten vietettyyn Rotoruan viikonloppuun! Rotorua on yks Pohjois-Saaren suurimmista turistikohteista - aluks, 1800-luvulla, paikan viehätys perustui luonnonihmeisiin, kuten Pinkkeihin ja Valkoisiin Terasseihin eli siis erivärisiin kiviin (:D:D) & kupliviin mutalätäköihin, joista sitten paikalle kehittyi maailmankuulu kylpyläkulttuuri. Parinsadan vuoden kuluessa kaupungin turistinähtävyydet ovat kasvaneet reippaasti, nykyään kun sieltä löytyy vaikka mitä aktiviteettia - joita minä ja Roosa päästiin kokeilemaan oikein kunnolla viikonlopun aikana! (Tää tietoisku perustuu hei mun tän vuoden geography -opintoihin, ihan kun Rotoruan turismista tein yhden ison assessmentin ja muuten läpäsin sen!)

Päädyin Rotoruaan aika monen mutkan kautta - alunperin kun sinne oli menossa  vain mun hostäiti, erääseen lääkäreiden konferenssiin. Samaan konferenssiin matkas myös Roosan hostäiti, mutta muu perhe oli sitten menossa mukaan näkemään ja kokemaan Rotoruan ihmeitä. Kun Roosan hostsisko ei mukaan lähtenytkään, mulle tarjoutui mahdollisuus mennä hänen tilalle, johon toki tartuin - vaikka yhdet bileet ja jalkkispelin missasinkin, niin ei kyllä kaduta pätkääkää!

Ihana Roosa taustallaan Rotorua!

jet boat ride

swoop: meidät hinattiin tossa pussissa ylös, sitten Roosa kiskas sellasen köyden irti, joka irrotti kuvassa tuolla rautahökkelissä näkyvän köyden meistä ja me tiputtiin alaspäin vapaapudotuksena joku kymment metrii ja sitten keinuttiin toisen köyden varassa. Niiin hauskaa!

Lentämistä ison tuulettimen avulla!

Hei miten ois, mennäänks kahestaan palloon, heitetään vettä sekaan ja kieritään rinnettä alas??

Kuvaaja käski korjaa meikit :D:D

Roosa! <3

Kotimatkan maisemia!

Ja vielä luge, noilla kärryillä joita takana näkyy rataa pitkin alas ja tuolihissilla ylös, hauskaa!

 Huh nyt ollaan jo vähän vähemmän jäljessä tän blogin kanssa, kun tän sain naputeltua! Lisää tulossa joku päivä, muita mahtavia muistoja tän Rotoruan ohella :) Mutta nyt meikäläinen painuu nukkumaan, vähän viime yön yöbussi uuvuttaa!

cold and miserable, happy and thankful

Päivän tunnelmat muutamassa sanassa yläpuolella.

Olipahan paska päivä taas vaihteeks, jatkaen vähän tällasen surullisemman ja väsyneemmän kauden linjaa. Arkielämä rullailee kyllä eteenpäin, mutta näin keskellä talvea, joka täällä on kyllä niiden kirpakoiden mutta aurinkoisten päivien lisäksi pelkkää harmautta ja päiväkausien sadetta, ei lippu meinaa pysyä kovin korkealla Suomen viettäessä kesäkuukausia. Kaikista hirveintä on aamusin herätä siihen kesäkuussa, kun on vielä ihan pimeää, ja kömpiä sieltä peiton alta, kun huoneessa 15 astetta lämmintä (jonka seurauksena nenä on todennäkösesti mennyt yön aikana kuolioon ja tippunut pois). Koulupukeutumisessa harrastan sellaisia kolmen paksuimman villaneuleen kombinaatioita ja takkeja ja lapasia ja kaulaliinoja - ja siltikin paleltaa, vaikka kaikki nyt sanoo että suomalaisena mulla ei ois mitään oikeutta valittaa. :D Onhan se kylmyys kotona ihan toista luokkaa, täällä kun kuura on ihmetyksen aihe, mutta silti täällä se on ihan erilaista, kun talot on kylmiä, koulu on kylmä ja vaatteetkin on ohuempia.

Mut ihan herätettiin katsomaan tätä ihmetystä! Nurmikko vähän jäässä, herranjestas kun on eksoottista!

Kylmyydestä sitten takasin vähän tohon paskaan päivään. Siinä päivässä ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä: satuin vaan nukkumaan yön vähän huonosti, koulussa oli vähän yksinäistä, englanti takkus ihan jäätävällä tavalla, vitutti vaan parilla tunnilla kun koko paikka oli kuin kindergarten ja meikäläisen päässä ei pyörinyt mitään muuta kuin se, että kuinka oon täällä tuhlaamassa aikaani ja kun kotonakin oli ilonen hostsiskojen jälleennäkeminen ja ite olin täydellinen outsider siinä, niin ikävä rakkaita ihmisiä ja sellasta oman paikan tietämisen tunnetta kohtaan vaan iski ja vietin sitten illan huoneessa itkien.

Sillon kun paha päivä täällä iskee, se on ihan uskomattoman musertava ja kokonaisvaltainen tunne, jota ei hetkessä peitota. Oon kuitenkin yhen vaihtarikaverin vinkistä ryhtyny kirjottamaan päivän positiivisia asioita ylös, ja alun hyvin pienet ilonaiheet, kuten vaikka koko ruokatunnin ylläpidetty keskustelu, on alkaneet muuttua vähän suuremmiksi; kiwikavereiden kutsuiks tehdä jotain koulun ulkopuolellakin, niiden ihmisten, jonka kanssa viettää aikaa, löytymiseen. Pikkuhiljaa se elämä alkaa rakentua tänne, takapakeistakin huolimatta  - jotka itse asiassa taitaa olla niitä kaikista kasvattavimpia hetkiä – jolloin kai voi sanoa, että ei tämä ajantuhlausta ole.

 Hyppivästä ja pomppivasta tekstistä, joka ei pue mun ajatuksia sanoiksi alkuunkaan, huolimatta haluaisin vaan vakuuttaa itellenikin, että tästä hyvin itketystä päivästä huolimatta, pikkuhiljaa alkaa olla hyvä olla. Viimesimmät abouttiarallaa neljä kuukautta on olleet vaikein asia, mitä oon koskaan tehny, mutta samaan aikaan koska oon selvinny, on ne myös suuri ylpeydenaihe. Ja tuleville vaihtareille, se ikuinen klisee, jonka tuputtamiseen oon ite niiin kyllästynyt ja turhautunut, ”kyllä se siitä!!!” ja iloinen hymy päälle, on kyllä aika totta. Mun oman kokemukseni mukaan se vaatii paljon työtä, kyyneleitä, pelkojen voittamista ja erityisesti pushing yourself out of your comfort zone, mutta jossain vaiheessa siitä kaikesta pääsee nauttimaankin, ja kuvailla itseään sekä onnelliseksi että kiitolliseksi.

Taurangaaaa

Taas vaihteeks ei oo ihan runosuoni sykkiny, mutta vieläkin ollaan elossa ja nyt menee ihan hyvin! Viime aikoina ajatuksia on nyt eniten kyllä vallinneet sellaset "i'm wasting my time" -thoughts (voi herranjumala tätä kieltä, voisin kokeilla pitää sen vähän paremmin suomessa koska mikään ei oo kamalampaa kuin finglish), kun elämä on aika tasaista arkea, koulu mun tulevaisuudelle ihan merkityksetöntä, enkä kyllä koe vielä löytäneeni omaa paikkaani niin perheessä kuin siellä koulussakaan. Toisaalta välillä sitten taas arjen pienet ilot, kuten vaikka koulukaverin alottama fb-keskustelu (haha kuulostaako ees säälittävältä vai mitä :D) ja lauantai-aamun jalkapallopelit kello 8.30 hyytävässä +0 -asteisessa vesisateessa oikeasti kivojen joukkuekavereiden kanssa pelastaa päivät.

Noiden kivojen arkielämän juttujen lisäks sekä menneet että tulevat viikonloput on olleet ja ehdottomasti tulee olemaan mahtavia! Pari viikonloppua sitten oli long weekend kiitos Englannin kuningattaren synttäreiden (okei täyttä huijausta tämä, mulle kerrottiin, että siitä huolimatta että puhuttiin Queen's Birthdaysta, niin oikeasti kyseessä ei ookkaan rouvan synttäripäivä! Törkeää!! >:(), eli myös maanantai oli vapaapäivä.

Tänä long weekendinä pääsin Steinunnin hostperheen kanssa Taurangaan, jossa majotuttiin Steinunnin hostisän identtisen kaksosen luokse. :D En erottanu niitä toisistaan ollenkaan ja huomasin aina juttelevani väärälle yksilölle. :D Mutta Tauranga oli ihana, sillä se on generally Pohjois-Saaren vähän aurinkoisempaa aluetta ja mertahan siellä on joka puolella. Me vietettiin päivät Steinunnin shoppaillen (okei en ostanu mitää muuta kuin ruokaa, pathetic), vähän nähtävyyksiä katellen ja syöden ja leffoja katellen. Ja okei riideltiin kanssa vähäsen, sehän oli nyt varsin hienoa mutta kyllä se siitä. :D

Facebookista jo hyvin tutut kuvat tähän:

Ettää sellasta sillon, nyt pitää siivoat huone :(

Life is wonderful

Vaikka kirjoittelutahti onkin taas ihan säälittävä, niin oon edelleen hengissä! Muutamat viime viikot on hurahtaneet aika vikkelään, ja tälläkin hetkellä pitäis olla kirjottamassa APE:n assessmentia mutta sen jälkeen kun oon tässä iltapäivällä väkertäny viis sivua tekstiä aiheesta "Applying comprehensive and detailed knowledge to your training program" niin ajattelin että nyt ois tauon paikka.

On tosi vaikeeta löytää sanoja kuvaamaan sitä mitä viime viikkoina päässä on liikkunut, mutta ehkä sen kaiken tiivistää se, että kyyneleiden määrä on varmaan jo puolittunu. Pikkuhiljaa se oma paikka alkaa löytyä, niin koulussa kuin kotonakin, ja suurimpien pelkojen väistyessä on tilaa nähdä niitä pienempiäkin juttuja jotka tekee onnelliseks. Viimesimmät kuukaudet on ihan epäilemättä olleet vaikeimmat mun tähänastisessa elämässä, mutta pikkuhiljaa ne alkaa tuntua monien kyyneleiden ja surun, ikävän ja turhautumisen täyttämien tuntien arvosia.

Koska runosuoni ei syki, ajattelin vaan kirjotella muutaman asian ylös, minkä haluaisin pystyä huomaamaan jokaisena sellaisena päivänä kun mielessä ei pyöri mitään muuta kuin Suomen elämän ihanuus ja täydellisyys.

Joten täällä rakastan muun muassa näitä:

- hostisän herätystä jokaisena aamuna sanoilla "Heidi, here's your cup of tea". Aluks vihasin sitä, että tämä tapahtuu joka aamu kello 7.10 kun voisin nukkua vielä vartin, mutta nykyisin rakastan vaan istua sängyssä sen teekuppini kanssa ne muutamat minuutit.

- sitä tunnetta kun yks päivä juttelin yhden tytön kanssa koulussa, joka on mielettömän kiltti ja ihana ja hauska, ja mainitsin että on tosi vaikeeta elää ja iloita, kun perhe ja ystävät on niin kaukana. Sillon tää tyttö halas mua ja sanoi että "But here's your friend just next to you, don't worry."

- maailman parasta islantilaista!

- ja sen söpöjä naamakuvia

- sushia! En ollu koskaan ennen elämässäni syönyt sushia, ja nyt entiset kommentit "HYI RAAKAA KALAA" on ihan unohtuneet kun vietellään Steinunnin kanssa pitkiä lounaita Hamiltonin sushipaikoissa nauttien elämästä.

- Starbucksia. Minä, joka vihaan kahvia, juon kyllä varsin hyvin mielin melkein mitä tahansa Starbuckista ja parannan maailmaa yhdessä Steinunnin ja Courtneyn kanssa. (Courtney on kiwi, joka on lähdössä Tanskaan vaihtoon parin kuukauden päästä. Kesällä 2013 matkustetaan Steinunnin kanssa moikkaamaan Courtneyta ja sillon toivottavasti Steinunn tulee käymään Suomessaki!)

- luontoa. Merta, vihreyttä, vuoria, pieniä vihreitä kumpuja ja mutkittelevia teitä.

- mandariineja! Ja kaikkia muita mulle varsin eksoottisia kasveja joita täällä kasvaa!

- jalkapalloa! En oo enää maailman surkein, tykkään mun joukkueesta ja siitä tunteesta, kun ollaan vihdoin voitettu pelejäkin!

Ja paljon kaikkea muuta, jota ei sanoiks saa puettua :) Pieniä askeleita ja voittoja koulussa, sitä kasvamista ja itseluottamuksen nousua mitä oon täältä saanu ja niitä hetkiä, kun ymmärtää miten rikkautta tällanen vuosi on. Ja sitä, että miten onnekas onkaan ollessaan suomalainen!

Mietteitä lehdessä

Vuosi lampaiden luona

Helmikuisena iltana, jo reilu kolme kuukautta sitten, muistan painaneeni kasvoni lentokoneen pientä ikkunaa vasten katsoen taakse jäävää kotimaatani. Muistan olleeni jännittyneempi ja pelokkaampi kuin koskaan ennen, sillä lentokoneen suunnatessa maailman toiselle puolen, vierelläni ei ollut perheenjäsentä tai ystävää, ja seuraavan kerran näkisin koti-Suomen vasta vuoden kuluttua.

Yli kolmekymmentä tuntia myöhemmin, katselin jälleen ulos lentokoneen ikkunasta, ihastuksen valtaamana. Tällä kertaa näin turkoosinsinisen meren, pitkiä hiekkarantoja, vihreitä nummia, muutaman vuoren ja jopa lampaita – selkeä merkki siitä, että lentokone oli laskeutumassa Uuteen-Seelantiin, tulevaan kotimaahani.

Ennen vaihto-oppilaaksi hakemista tietoni Uudesta-Seelannista rajoittuivat useiden suomalaisten tavoin pääasiassa lampaiden lukumäärään ja Taru Sormusten Herrasta –elokuvista tuttuihin maisemiin. Pyöritellessäni mielessäni ideaa vaihto-oppilasvuodesta yläasteaikojeni alkupuolella, mielenkiintoni tätä pientä, luonnoltaan uniikkia ja ihmisiltään avointa, mutta rugbyhullua maata kohtaan kasvoi. Halutessani viettää erilaisen, mieleenpainuvan ja seikkailuntäyteisen vuoden, ja erityisesti mahdollisimman kaukana kotoa, Uusi-Seelanti tuntui olevan oikea valinta.

En ole katunut päätöstäni lähteä vaihto-oppilaaksi tai kohdemaavalintaani hetkeäkään, vaikka vaihto-oppilaan elämä ennen kaikkea onkin aivan tavallista arkea, höystettynä vielä muutamilla ylimääräisillä haasteilla. Tavallinen arkielämä tarkoittaa omalla kohdallani esimerkiksi sitä, että tälläkin puolella maailmaa herääminen maanantai-aamuna koulua varten on varsin vaikeaa. Toisaalta koen uusien kokemusten, ystävien, toisen kodin maailman toiselta puolen ja unohtumattomien muistojen olevan ehdottomasti arjen vaikeuksien, väärinymmärrysten, koti-ikävän, yksinäisyyden ja monen kyyneleen arvoisia.

Vaikka omaa seikkailuani on jäljellä vielä monta kuukautta, jo nyt tiedän tulevani kotiin eri ihmisenä kuin minä sieltä lähdin. Olen esimerkiksi oppinut arvostamaan niin perhettäni, ystäviäni ja muita läheisiäni sekä kotimaatani kuin myös suomalaista rakennustaitoa, uusi-seelantilaisten talojen ollessa varsin kylmiä, aivan uudella tavalla.  Samalla olen myös löytänyt itsestäni aivan uudenlaista periksiantamattomuutta ja rohkeutta, ja olen päässyt pohtimaan suvaitsevaisuuden sekä avoimuuden merkitystä ollessani itse aina se ulkomaalainen paikallisten joukossa.

---


Yllä on yhdessä illassa hirveässä paniikissa väsätty kolumni, jonka kirjottelin kotikaupunkini paikallislehtiin. Ei muutamaan sataan sanaan saa tätä kokemusta mahdutettua. :)

Tonight we are young so let's set the world on fire

tyttömäinen puoli vallassaan

söpöimmät bilepopcornit ikinä

paras löytö uudesta-seelannista

ihana saija ja humalainen minä!

veronica! ja minun hieno suomihattu jonka steinunn väkersi

suomi! 

Muutama facebookista lupaa kysymättä varastettu kuva edustakoon synttäripartyiltaa :) Mulla oli ihana ilta tällä suhteellisen pienellä mutta sitäkin hauskemmalla porukalla! Ruokaa, juomaa, seuraa, vähän suomen kieltä ja tanssimista, eli ei nyt kovin pieleen mennyt. Miten onnellinen oonkaan siitä, että mulla on hostperhe, jolle tällanenkin häslinki oli täysin ookoo, kun ihmisiä haettiin ja vietiin pitkin viikonloppua ja paljon sitä ennenkin oli järjesteltävää! Ja miten onnellinen oonkaan siitä, että ympärillä on tälläsia ihmisia, kotimaasta riippumatta :)

Koulussakin on ollut nyt ihan kaks hyvää päivää peräkkäin, eli tällä kertaa tuntuu taas siltä että kyllä tää tästä! Ehkä se viikonlopun avautuminen myös ihan omalla äidinkielellä autto taas jaksamaan jatkaa yrittämistä ihan uudella asenteella - kiitos ihanalle suomiseuralleni, pian taas nähdään!

PS. Essi, Katja ja Elina, missä helvetissä viipyy pulloposti?

Happy birthday

Wuhuu haaappyy birthdayyy too meeeeeeeeeeeeeeeee! Täytin suunnilleen viikko sitten maagiset 18 vuotta, vaikka täällä elämä nyt ei ihan hirveästi muutukaan, sillä täydellisestä känniääliöinnistä lentää kotiin ja mitään moottorin omistavaa ei saa ajaa. Mutta ei sillä väliä, tykkäsin kyllä mun synttäripäivästä ja varsinkin siitä, että ylihuomenna juhlitaan meillä vaihtariporukalla!

Antaa kuvien puhua puolestaan näin aluks koska mun pitäis olla parhaillaan tekemässä maantiedon assessmentia, joten täytyy olla vikkelä tänään.

haha elämäni suurin synttärilahjapino!! hostperheeltä vaatimattomasta kirja, osotekirja, karkkia, kaulakoru ja ipodin sterotsydeemi =)) mutta toi karkkivuori tekee mut kyllä ehkä maailman ilosimmaks!

mun paras kaveri ja sielunsisko ja pelastaja ja vaan kaikin puolin täydellinen steinunn :)

ihana euge argentiinasta!

siellä menee hän synttärikakkunsa nro 3 rippeiden kanssa

Heräsin 18-vuotiaana (taino haha oikeasti vaan leikisti, oon syntyny Suomen aikaa illalla, ja kun kello on täällä vielä 9 tuntia edellä, niin oikeasti aamulla olin vielä 17!!11) puhelinsoittoon kotoa, mikä oli ehkä maailman paras yllätys :) Sitten sain avata mun valtavan postipaketin Suomesta, joka piti sisällään lahjoja perheeltä ja sukulaisilta! Sain kaikkea kivaa Suomesta, paljon paljon paljon karkkia ja koruja ja ihania kortteja.

Koulussa sattu olemaan paikallisen yliopiston avointen ovien päivä, joten siellä ei hirveästi porukkaa ollu - mikä oli musta kiva, koska ne ketkä tunnen parhaiten oli siellä, eikä tunneilla tarttenu tehä mitään! Liikunnassa sain valita mitä tehdään ihan vaan mun synttäreiden kunniaks, ja valitsin sitten netballin, joka on täällä tosi suosittu, pääasiassa tyttöjen laji, joka vastaa vähän koripalloa ja jota en ollu ennen pelannu. Ja sitten sain paljon onnitteluja ja aamu jopa alko pienellä muffinssilla, jossa oli kynttilä, jonka sain mun ro:ta vastaavalta opettajalta :D Saksalainen vaihtari Mascha ja yks koulukaveri Cindy oli tehneet mulle kakut, jotka sitten jaettiin lounaalla hihi!

Koulupäivä oli jees, ja sen jälkeen hyppäsin bussiin kohti kaupunkia, jossa tapasin muita vaihtareita, jotka tällä hetkellä on kyllä mun parhaimpia kavereita. Steinunn ja Steven oli leiponu mulle ton järkyttävän pinkin kakun, jonka paras osa oli luumukuorrutus, joka varmaan siis kertoo sitten aika paljon sen kakun laadusta. Ne oli tehny sen mikrossa ja sen rakenne muistutti lähinnä sientä, siis pesusientä.

Ilta kaupungissa suju Dunkin Donutsissa, Starbucksissa (kaks suurinta rakkautta täällä jotka valitettavasti näkyy mun vyötäröllä) ja sitten syöden vielä yhessä ravintolassa. :D Sitten kun pääsin kotiin, sain vielä päivän kakun numero viisi (jos muffinssi lasketaan kakuks ja sehän lasketaan kun siinä oli kynttilä!) ja tosissaan hostperheen vaatimattomat lahjat.... Herranjestas vaan niitä :D Ja tarjoshan nää mulle villisti pinkkiä siideriä, jonka jälkeen jouduin kaatumaan sänkyyn, sillä lauantai-aamuna herätys oli kello 6.30 jalkapallopeliin.

Eka viikko aikuisena ei nyt oo kovin jännittävä ollu, varsinkin kun elämä täällä on nyt arkea - joka muuten näkyy blogistakin, kun ei oo hirveästi mitään mistä kirjottaa, muttei toisaalta aikaakaan siihen. Kiireisyys on kuitenkin hyvä juttu, ei oo liikaa aikaa ajatella :) Tällä hetkellä nautin kuiteskin aika paljon, varsinkin kun koulu on jo vähän parempaa (yrittäminen kannattaa aina!!11 Mun periksantamattomuus on kasvanu tuhatkertaseks koulun takia), jalkapallo on kivaa ja ystävät, ihan sama onko ne sitten kiwejä tai jostain ihan muualta päin maailmaa, arvokkaita :)

Yritän aktivistua blogin kanssa tässä pian, kirjotella jotain synttärijuhlist ja mulla on myös tekeillä sellanen yhtäläisyydet-eroavaisuudet -postaus! Joskus sitten hamas tulevaisuudes ehkä saan sen valmiiks.

Happy like a fool

Oh gosh finally I had a great day!

Mun vaihtovuoden alku on ollut samaan aikaan just sitä mitä odotin ja toisaalta taas ihan erilaista kuin mitä ikinä kuvittelin; luulin tulleeni tänne realistisin ajatuksin, tietäen että vuosi tulee olemaan täynnä niin ylä- kuin alamäkiä, mutta uskoin kyllä selviäväni siitä kaikesta - joskus koti-ikävä iskis, mutta se hoituis kyllä skypepuhelulla ja välillä kaikki ois vaan uskomattoman kamalaa, mutta yks itketty yö ja aamulla taas leuka pystyssä kohti uusia pettymyksiä ja sitä rataa.

Ekat kuukaudet täällä on kyllä osoittaneet sen, että sen lisäks, että odotukset ei kuitenkaan ollu ihan realistisia, niin en myöskään osannut odottaa omia reaktioita niihin kaikista vaikeimpiin juttuihin, joka nyt mun kohdalla on ollut lähinnä yksinäiset päivät koulussa - vaikka en oo ees kovin usein mitenkään yksin, koska en oo vielä alistunu jäämään sinne mistä muut kaikkoaa, vaan koitan kyllä tunkeilla ryhmästä toiseen - harmi vaan että se nyt ei ihan aina toimi... Oon ollu nää viime kuukaudet tarkemmin mietittynä aika surullinen ja ennen kaikkea pettynyt - en siihen mitä se elämä täällä on ollut, vaan ihan vaan itseeni - pakko myöntää, että oon ollu varsin ujo ja hiljanen, ja kaikki pienimmätkin pettymykset oon ottanu paljon raskaammin kuin koskaan ennen. Mun suuret suunnitelmat "vaikka kavereiden saaminen voi olla vaikeaa niin minähän olen positiivinen ja iloinen ja avoin ja kaikkea muuta!!" on kariutunu siinä vaiheessa kun en saa sanaa suusta pelottavien kiwinuorien ollessa lähettyvillä.

Mutta tattadaa viime viikon loppu, viikonloppu ja tää päivä on ollu ehkä parasta aikaa täällä so far, varsinkin koska viime maanantai loman jälkeen oli taas paskin päivä ikinä - sillon se yksinäisyyden tunne ja outsiderin rooli kasvo vaan vähän liian suureks. Mutta sitten torstaista eteenpäin kaivoin jostain ihan uudenlaista asennetta ja energiaa ja siitä eteenpäin lunchit on sujuneet oikeasti nopeasti, enkä oo kattonu kelloa parin minuutin välein että paljonko tätä kidutusta on vielä jäljellä!

Onnistunut yhteiskuva

Viikonloppuna kahvittelin ensin perjantaina ihanimman islantilaisen vaihtarin kanssa, lauantaina sama Steinunn tuli meille yöks ja meillä oli niin kivaa ja päätin järjestää synttäribileet parin viikon "YHYY JUHLIN 18-VUOTISSYNTTÄREITÄNI YKSIN" -itkuvirren jälkeen ja sunnuntaina vietittiin vielä kiva päivä shoppaillen.

Tänään olin vähän masentunut tosta takaisin kouluun -ajatuksesta ihanan viikonlopun jälkeen, varsinkin kun mun ja Steinunnin pääpuheenaihe oli se miten perseestä koulu on ja miten luusereita me ollaan tässä kaveriasiassa, mutta vielä mitä, mulla oli mahtava päivä!! Suomen mittapuulla tää ois ollu ehkä ihan sellanen normipäivä, just having fun with friends eikä se tuntunu kovin pitkältä, mutta kun täällä en oo hirveästi nauranu oikein kunnolla tai viettäny koko lunchia ilman sellasia tukalia hiljasuuden hetkiä kenenkään kanssa, niin kyllä tää on edistystä mulle!

'Haha tällä hehkutuksella ei tainnut nyt olla mitään pointtia ja monelle se voi vaikuttaa ihan turhalta riemuitsemilta, mutta mua tää alkuvuos on opettanut arvostamaan omia kavereita ja sitä tunnetta että tietää kenen luokse mennä välituntisin niin paljon, että pienetkin askeleet kohti sitä tilannetta on oikeasti riemun aihe :) Ehkä ne joskus vaihdossa olleet tai tällä hetkellä maailmaa valloittavat ja koulun kanssa taistelleet ymmärtää paremmin miten hienoa on actually have a great time there mutta niin. Pointti oli se, että nyt oon onnellinen, vaikka tiiän kyllä että seuraavana huonona päivänä alas tullaan ja kovaa. 

Mun onnellisuutta lisää meidän mandariinipuu jonka mandariinit on kohta kypsiä! Ah rakastan mandariineja

Northland

Viime lauantaina hypättiin autoon yhentoista maissa (tavote oli kasilta, mutta tän perheen kanssa mikään ei kyllä tapahdu just sillon kuin tarkotus on, eli tää ei sinällään ollut yllätys) ja otettiin suunta kohti pohjosta, Uuden-Seelannin lämpösintä aluetta kaikkine mandariini- ja appelsiinipuineen ja piiiitkine hiekkarantoineen! Määränpäänä oli Coopers Beach, suhteellisen suosittu ranta (if the name didn't ring a bell...) Pohjois-Saaren pohjoisosassa, ja tarkotuksena viettää siellä viis päivää hostmumin ja kahden hostsiskon kanssa.

Ajattelin harrastaa tässä vaan tehokasta kuvaoksennusta, joten muutama maisema jostain päin pohjoista:

siellä oli niiiiin vihreäää

Coopers Beachille rantauduttiin vihdoin ja viimein joskus kasin maissa illalla (matka ehkä vähän veny myös sen parituntisen Albanyssa vietetyn shoppailutauon takia jonka ansiosta päädyin ostamaan shortsit ja paidan jeejee! Alkaa vähän turhauttaa elää matkalaukullisella vaatteita). Eka ilta ei nyt mitenkään erityinen ollu, ja seuraavana päivänä sitten hyökättiin ihan pienen ajomatkan päässä olleeseen Mangonuin kylään. Siellä tän loman teema kulminoitui oikein hyvin muutamassa kahvilassa ja leipomossa: RUOKAA. Joko oon maininnu että rakastan mun hostperheessä sitä ruokaa mitä ne syö ja ostaa? Hehe tervetuloa extrakilot jo näiden aiempien lisäks.

Seuraavakin päivä tais mennä vähän samoissa merkeissä kun edellinen, rantaa ja myös visiitti Kerikerin kaupunkiin josta sain vihdoin ja viimein ostettua jotain kivaa joka saattaa suunnata Suomeen ehkä ens vuosikymmenellä! Mutta paras päivä oli ehdottomast keskiviikko, jollon otettiin suunta kohti pohjoisen pohjoista, Cape Reingaa eli Uuden-Seelannin pohjoisinta niemenkärkeä!

 

Ei varmaan tartte erikseen sanoa, että maisemat siellä oli aivan mielettömät. Ymmärrän kyllä aika hyvin sen, että maorit uskoo että Cape Reingalla, paikassa jossa itse asiassa kaks merta yhtyy (Tasman ja Pacific) jos mun maantieto on yhtään ees sinne päin), heidän henget hyppää mereen kuoleman jälkeen ja alottaa kuolemanjälkeisen elämän - nää mun tiedot ei oo ihan niin laajoja tästä että voisin ihan kirjaa kirjottaa mutta anyhow.

Ja mielettömien maisemien jälkeen matka jatku kans vielä suurille hiekkadyyneille, joissa hypättiin sellasten lautojen päälle ja laskettiin mahallaan niitä jäätävän kokosia dyynejä alas! Maailman hauskinta ja hiekkasinta, en todellakaan uhrannut kameraa sinne :D Löysin hiekkaa mun korvasta vielä pari päivää sit.

Viimesenä päivänä makoiltiin rannalla, kerättiin simpukoita ja ihmeteltiin rock poolseja - meriveden täyttämiä altaita kivikossa jossa oli vaikka mitä ällöttäviä pikkueläimiä! Hyi että musta ne oli ällöttäviä ja siskot oli ihan innokkaana tökkimässä niitä, hrrrrrrrrrrrrrrrrrrr.

mikä tää tuuletus on

In the end oli ihana viikko :) Välillä meinas kyllä hermot mennä hostsiskon kiukutteluihin ja kaikkiin tappeluihin joten sinällään oli kiva tulla sit takas kotiin, kun täällä on vähän enemmän tilaa vaan vetäytyä pois siitä tilanteesta jos ilmapiiri alkaa kiristyä liikaa. Ja seki vähän meinas alkaa tympiä ku toissapäivänä ajettiin kotiin 6h matka 12 tunnissa kun hostmum halus pysähtyä __kaikkialla__... Hyväähän se tarkottaa kun haluaa esitellä tätä maata mutta hei joku raja sentään sano mun istumalihakset.