Mietteitä lehdessä

Vuosi lampaiden luona

Helmikuisena iltana, jo reilu kolme kuukautta sitten, muistan painaneeni kasvoni lentokoneen pientä ikkunaa vasten katsoen taakse jäävää kotimaatani. Muistan olleeni jännittyneempi ja pelokkaampi kuin koskaan ennen, sillä lentokoneen suunnatessa maailman toiselle puolen, vierelläni ei ollut perheenjäsentä tai ystävää, ja seuraavan kerran näkisin koti-Suomen vasta vuoden kuluttua.

Yli kolmekymmentä tuntia myöhemmin, katselin jälleen ulos lentokoneen ikkunasta, ihastuksen valtaamana. Tällä kertaa näin turkoosinsinisen meren, pitkiä hiekkarantoja, vihreitä nummia, muutaman vuoren ja jopa lampaita – selkeä merkki siitä, että lentokone oli laskeutumassa Uuteen-Seelantiin, tulevaan kotimaahani.

Ennen vaihto-oppilaaksi hakemista tietoni Uudesta-Seelannista rajoittuivat useiden suomalaisten tavoin pääasiassa lampaiden lukumäärään ja Taru Sormusten Herrasta –elokuvista tuttuihin maisemiin. Pyöritellessäni mielessäni ideaa vaihto-oppilasvuodesta yläasteaikojeni alkupuolella, mielenkiintoni tätä pientä, luonnoltaan uniikkia ja ihmisiltään avointa, mutta rugbyhullua maata kohtaan kasvoi. Halutessani viettää erilaisen, mieleenpainuvan ja seikkailuntäyteisen vuoden, ja erityisesti mahdollisimman kaukana kotoa, Uusi-Seelanti tuntui olevan oikea valinta.

En ole katunut päätöstäni lähteä vaihto-oppilaaksi tai kohdemaavalintaani hetkeäkään, vaikka vaihto-oppilaan elämä ennen kaikkea onkin aivan tavallista arkea, höystettynä vielä muutamilla ylimääräisillä haasteilla. Tavallinen arkielämä tarkoittaa omalla kohdallani esimerkiksi sitä, että tälläkin puolella maailmaa herääminen maanantai-aamuna koulua varten on varsin vaikeaa. Toisaalta koen uusien kokemusten, ystävien, toisen kodin maailman toiselta puolen ja unohtumattomien muistojen olevan ehdottomasti arjen vaikeuksien, väärinymmärrysten, koti-ikävän, yksinäisyyden ja monen kyyneleen arvoisia.

Vaikka omaa seikkailuani on jäljellä vielä monta kuukautta, jo nyt tiedän tulevani kotiin eri ihmisenä kuin minä sieltä lähdin. Olen esimerkiksi oppinut arvostamaan niin perhettäni, ystäviäni ja muita läheisiäni sekä kotimaatani kuin myös suomalaista rakennustaitoa, uusi-seelantilaisten talojen ollessa varsin kylmiä, aivan uudella tavalla.  Samalla olen myös löytänyt itsestäni aivan uudenlaista periksiantamattomuutta ja rohkeutta, ja olen päässyt pohtimaan suvaitsevaisuuden sekä avoimuuden merkitystä ollessani itse aina se ulkomaalainen paikallisten joukossa.

---


Yllä on yhdessä illassa hirveässä paniikissa väsätty kolumni, jonka kirjottelin kotikaupunkini paikallislehtiin. Ei muutamaan sataan sanaan saa tätä kokemusta mahdutettua. :)