So ready to go

Multa on kysytty niin monta kertaa viime päivien aikana että miltä tuntuu ja jännittääkö, enkä oikeen vieläkään osaa vastata. Ihan mielettömän sekavat fiilikset, samalla pelottaa enemmän kuin koskaan ennen ja samalla on innostuneempi kuin mitä vaan voi edes kuvitella. Muutama sata triljoonaa kyyneltä on jo vuodatettu ja parinkymmenen minuutin päästä alkavan päivän iltaa en ees uskalla ajatella, kun vesivahinko Helsinki-Vantaalle on ihan taattu kun mä pääsen paikalle. Saattojoukoiks en suostu ottamaan ketään muuta kuin isin koska en halua sinne autoon mitään monen tunnin itkukonserttia, vaikka en kyllä usko et tääkään yhtään helpottaa sitä lähtemistä sitten... Tiiän kyllä, että nykyaikana yhteydenpito on tosi helppoa ja vaikka maantieteellisesti ollaan kaukana niin sinällään oikeastaan pääsee tosi lähelle, mutta eipä järkiperusteet saa mua olemaan itkemättä tai surematta tai pelkäämättä.

Pakkailun ja hyvästien ja tuntien laskemisen lomassa oon kuunnellu aika paljon tätä laulua

  

  

"It takes some good to make it hurt
 It takes some bad for satisfaction"

"It takes a night to make it dawn"
"It takes some cold to know the sun"

"And it takes some fears to make you trust
It takes those tears to make it rust
 It takes the dust to have it polished"

"Ah la la la la la la life is wonderful
Ah la la la la la la life goes full circle
 Ah la la la la la la life is wonderful"

Laukku täyteen salmiakkia ja maailmalle; kotoa Helsinkiin, Helsingistä Bangkokiin, Bangkokista Sydneyyn, Sydneystä Aucklandiin ja Aucklandista Hamiltoniin. Parin päivän päässä vastassa hostäiti ja odottamassa uudessa isossa kodissa ihanan oloinen sisko, isä, koira ja pupu joka ei toivottavasti järsi mua heti alkuun palasiks. 

ps. Jotta ette unohtais niin otan paljon kuvia vaikkapa siinä perheen uima-altaalla ja postailen niitä facebookkiin, ei huolta! ;) Ootte rakkaita!

psps. toivottavasti postipoika on nopea ja tuo mun viisumin ja passin Helsinkiin ajoissa, mun mielenterveys ei enää kestäis yhtään siirtymistä