So ready to go

Multa on kysytty niin monta kertaa viime päivien aikana että miltä tuntuu ja jännittääkö, enkä oikeen vieläkään osaa vastata. Ihan mielettömän sekavat fiilikset, samalla pelottaa enemmän kuin koskaan ennen ja samalla on innostuneempi kuin mitä vaan voi edes kuvitella. Muutama sata triljoonaa kyyneltä on jo vuodatettu ja parinkymmenen minuutin päästä alkavan päivän iltaa en ees uskalla ajatella, kun vesivahinko Helsinki-Vantaalle on ihan taattu kun mä pääsen paikalle. Saattojoukoiks en suostu ottamaan ketään muuta kuin isin koska en halua sinne autoon mitään monen tunnin itkukonserttia, vaikka en kyllä usko et tääkään yhtään helpottaa sitä lähtemistä sitten... Tiiän kyllä, että nykyaikana yhteydenpito on tosi helppoa ja vaikka maantieteellisesti ollaan kaukana niin sinällään oikeastaan pääsee tosi lähelle, mutta eipä järkiperusteet saa mua olemaan itkemättä tai surematta tai pelkäämättä.

Pakkailun ja hyvästien ja tuntien laskemisen lomassa oon kuunnellu aika paljon tätä laulua

  

  

"It takes some good to make it hurt
 It takes some bad for satisfaction"

"It takes a night to make it dawn"
"It takes some cold to know the sun"

"And it takes some fears to make you trust
It takes those tears to make it rust
 It takes the dust to have it polished"

"Ah la la la la la la life is wonderful
Ah la la la la la la life goes full circle
 Ah la la la la la la life is wonderful"

Laukku täyteen salmiakkia ja maailmalle; kotoa Helsinkiin, Helsingistä Bangkokiin, Bangkokista Sydneyyn, Sydneystä Aucklandiin ja Aucklandista Hamiltoniin. Parin päivän päässä vastassa hostäiti ja odottamassa uudessa isossa kodissa ihanan oloinen sisko, isä, koira ja pupu joka ei toivottavasti järsi mua heti alkuun palasiks. 

ps. Jotta ette unohtais niin otan paljon kuvia vaikkapa siinä perheen uima-altaalla ja postailen niitä facebookkiin, ei huolta! ;) Ootte rakkaita!

psps. toivottavasti postipoika on nopea ja tuo mun viisumin ja passin Helsinkiin ajoissa, mun mielenterveys ei enää kestäis yhtään siirtymistä 

Lähtöpäivä lähestyy

... ja se alkaa jo vähän jännittää! 

Tänä aamuna huomasin extranetistä, että siellä oli mun koulutiedot, joten ainakin eilisen AFS:n puhelun mukaan se tarkoittaa sitä, että viisumi ehtii maanantai-iltaan yllätys yllätys lähtöpäivä siirty kolmannen kerran tiistai-iltaan 28.2 jolloin kello 23.55 maailma odottaa!! Mun pitää kai lentää yksin, mutta en nyt jaksa siitä stressata ihan vielä, sillä kaikkien näiden vaikeuksien jälkeen mitä tässä on viime viikkoina ollut tän vuoden suhteen toi on jo niiiin pikkujuttu...

En tiiä oonko onnekas vai mitä, mutta mun koulu, Fairfield College, on omien sanojensa mukaan ainut koulu Hamiltonissa jossa ei oo koulupukua! Toisaalta ihanaa mut ää toisaalta, olisin voinu haluta kokea senkin. Mutta eipä silläkään väliä, koulu näyttää kivalta, siellä on paljon aineita valittavaks ja lisäks harrastusmahdollisuuksia! Tosin mua vähän naurattaa nää uutiset mitä tulee kun heittää ton koulun nimen Googleen, ne kun on kaikki tän tapasia... Haha :D:D

Harrastuksista puheen ollen, mun AFS NZ -sivuilla ollut profiili väitti et pelaan jalkapalloa... No sitähän en todellakaan tee, ja päädyin sit perheeseen jonka lapset fb-kuvien mukaan pelaa jalkapalloa... Kiitti karma ja ironia!! :)) Toivottavasti ne ei nyt oleta saavansa mitään tulevaa jalkapallomaailman supertähteä luoksensa, mä kun hyvällä tuurilla osun siihen palloon jos se suoraan mulle syötetään.

 Ei kai tässä auta kun alkaa karsia tota jäätävää vaatekasaa olohuoneen lattialta toivoen, että ne valitut mahtuu sitten matkalaukkuun... Toisaalta sen sijaan että tekisin mitään, istun tässä onnellisena ja samaan aikaan vielä vähän suomikuvia fiilistellen, sillä vaikka ens vuoden koti näyttää upealta niin en mä kyllä tätä nykystä moitikaa!

koti!

Näitä kuvia kattoessa alkaa vähän jännittää mutta onneks eniten innostaa! Lähinnä mua pelottaa se, että miten pystyn ikinä sanomaan heippa viimestä kertaa kavereille ja perheelle ja pakotettua itteni kävelee turvatarkastusta kohti sitten Helsingissä, mutta tietysti myös jännittää se, että miten perheen kanssa lähtee sujumaan ja kuinka pahasti englanti takkuaa aluks ja miten selviän ekasta koulupäivästä... En nyt sanois itteäni mitenkään sosiaalisuuden multihuipentumaks, ja nyt kun oon vielä eri koulussa kuin hostsisko, niin pitäis kai selvitä ihan yksin! Mut ehkä stressaan tätä sit vasta sillon edellisenä yönä.

määränpää viimeinkin selvillä!

IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIHHH JIPPIAIJEEEEEE IIIKKK AWWWWWW!!!

Ei mulla muuta kun että mulla on isäntäperhe!! Ens vuoden koti Hamiltonissa eli pohjoissaarella, perheessä lääkäriäiti, insinööri-isä ja kotona asuva pari vuotta nuorempi pikkusisko sekä Aucklandin yliopistossa opiskeleva isosisko ja tällä hetkellä jossain päin Englantia menevä mun ikänen sisko! Eikä sovi unohtaa koiraa ja kania jonka nimi on Panda :D Tää tieto tuli maanantaiaamuna, enkä varmaan oo koskaan ollu helpottuneempi ku sillon; viikonloppuna isäntäperhetilanne näytti tosi huonolta ja uhkana oli lähdön lykkääntyminen, jopa sen peruuntuminen tai vähintäänkin maanvaihto...

Oon ylikäyttäny googlen kuvahakua (saatte nauttia tuloksista tossa alapuolella) ja google mapsia, jonka mukaan itse talo näyttää olevan aika keskellä ei mitään, tontti on iiiso ja se on joen rannalla! Hamiltonin keskustaan (... okei en oikein tiiä ees missä se on mutta niin) on google mapsin mukaan reilu 10km ja apua tää mua ehkä pelottaa eniten, Hamiltonissa asuu wikipedian mukaan about 150 000 ihmistä..... t. Heidi jonka kotikaupungissa asuu alle 10 000 ihmistä..........

Näyttää niin kivalta, ja perhekin vastas jo mun sähköpostiin ja vaikutti olevan aika innoissaan. Siitäkin oon aika ilonen, että perheen vanhin tyttö on ollu ite AFS-vaihdossa Ranskassa ja perheellä on ollut pari ranskalaisvaihtaria, eli he tietää aika paljon vaihtovuodesta :) Lähtöpäivästä ei oo vielä varmuutta, koska koululla on paperit kesken; en varmaan ehdi parin muun suomalaisvaihtarin mukaan huomisiltana, koska viisumi ei kai ehdi, joten lennän sit yksin.... Nyt ei kyllä ees harmita se että tää lähtö vielä vähän myöhästyy koska sen jälkeen kun AFS:ltä soitettiin viime viikolla kertoen poikkeuksellisen huonosta perhetilanteesta ja mahdollisuudesta vuoden peruuntumiseen ni en oo muuta tehny ku itkeny ja pelänny, niin tää perheen saaminen on maailman suurin helpotus!!

Lähtöpäivästä soitellaan mulle kuulemma päivittäin, toivottavasti se ois tällä viikolla! Nyt kun tuliaiset on ostettu, jäätävän kokonen vaatekasa olohuoneen lattialla (joka on tasan enemmän kun 23kg) odottamassa laukkuun sullomista ja jo osa sukulaisista ja kavereista hyvästelty niin alkaa vähän tuntua siltä, että tässä ollaan jonnekin lähössä :) eikä kivempaa tunnetta oo.

Eikä vieläkään perhettä

8 päivää lähtöön eikä vieläkään perhettä? Täällä bingo. :(

Voisin varmaan itkeä ja raivota tästä muutaman sivun verran että miten kamalaa on, kun kukaan ei näytä haluavan sua luokses ja mitään muuta ei mieti kuin että mikä mussa on vikana mutta siitä tulee vaan vielä pahempi mieli. :( Näillä fiiliksillä on vaan vähän vaikea innostua siitä lähdöstä kun mitään muuta ei tee kuin vahdi kännykkää että josko tänään AFS:ltä soitettais mutta eipä oo mitään kuulunu. Vaikeeta on kans miettiä tuliaisia, kun ei tiedä yhtään mitä kenellekin ostaa tai pohtia että mitä sitä pakkais, kun ei tiedä yhtään että minne menee.

Onneks tässä on ihan hirveä kiire nää viimeset päivät ja mun to do -lista on iiiihan liian pitkä, niin ei oo liikaa aikaa ajatella tätä ja sääliä itteään, varsinkaan kun nyt ei auta kuin odottaa. :D Tää viimenen kuukaus on kyllä ollu maailman pitkin mutta samaan aikaan oon kelannu et olin siinä vaihtarihaastattelussa about 23kk sitten ja kaiken sen ajan jaksanu oottaa, niin yks kuukaus enää missään tunnu! (no tuntuupas ja paljon mutta ihan sama)

Mutta niin ää kyllä tää kai tästä, osaanpahan ainakin arvostaa sitä perhettä minkä tuun tässä toivottavasti pian saamaan niiin paljon! Sitä puhelua ootellessa pohdin sitä et onks mun keltanen onepiece liian järkyttävä lentoasuks ja lähen koettamaan onneani matikassa (VIKA KOE WOHOOOO) että meniskö se läpi =))

......... edit edit edit ei vittu ole todellista, lähtö ei välttämättä oo 22.2? Lopullinen tieto tulee huomenna siitä, että mitä AFS NZ on päättäny harkitessaan tätä kolmannen lähtöpäivän mahollisuutta mutta tällä hetkellä en muuta halua ku itkeä ja raivota vuoronperään. Just nyt tuntuu siltä että en pääse ikinä lähtemään.