:(

No näin kauan siinä karun todellisuuden iskemisessä kesti.

Alotin maanantaina koulun, ja näinä muutamana päivänä oon tavannu hirveen määrän ihmisiä ja olisin valmis antaa oikean käteni valmiista nauhotteesta "hello nice to meet you what's your name i'm heidi i'm from finland haha yes dudesons are from finland". Ihmiset on täällä yleisesti tosi ystävällisiä, mutta erityisesti koska Fairfield on koulu täynnä vaihtareita, ei kukaan jaksa kiinnostua uudesta vaihtarista kovin pitkäks aikaa.

En ees osaa kuvailla sitä tunnetta, miten eksyny ja outsiderin fiilis mulla on. Tiesin kyllä, että sillon kun revin itteni juuriltani aivan vapaaehtosest, niin ei sen uuden elämän rakentaminen ois helppoa, mutta en mä nyt olettanu että se tuntuis ihan näin pahalt. Varsinki, kun en mä oo ees koulussa yksin, vaan hengailen sitten aina vähän eri porukoissa, mutta kun kiwit puhuu nopeesti aksentillaan toisille, mulla kestää a) ymmärtää mitä ne sanoo b) miettiä mitä ite sanoisin, ja hetkes koko aihe on vaihtunu ja pian huomaan et oon ollu koko tunnin hiljaa. Ja kun puoliin näiden jutuista en oikeen mitään voi ees kommentoida kun en tiiä niistä mitää! En haluis tutustuu itteenikään koska nökötän hiljaa paikallaan vittuuntunu ilme naamalla.

Toisaalta ei kolmen päivän jälkeen voi liikoja odottaa..... Mulla on kyllä ollu ihan hauskojakin hetkiä, ja esimerkiks eilen olin tosi ilonen viimesen enkun tunnin jälkeen kun yks tyttö kerto mulle koulun järjestämistä surffausretkistä Raglaniin ja pyys lähtee mukaan ja opetin Nathanii laskee nollast kymmeneen suomeks ja venäjäks (oli muute vaikeeta muistaa venäjäks numerot... hehe). Mutku normaalist se on vaan sitä outsiderinä oloa ja hiljasena sivusta seuraamista ni äää en kestä.

En jaksa valittaa enää kovin pitkään, sanon vaan että mulla on kyllä ihana hostsisko mutta haluan epätoivosest muutaki elämää!! Koska aina kotona on kivaa mutta jotta koulussakin ois jatkossa kivaa niin lupaan olla tästä eteenpäin sosiaalinen. Näin lupasin tänäänki ja se ei kyllä toiminu mutta huomenna uus yritys :D