Jostain syystä ennen Eteläsaarelle lähtöä en ollut kovinkaan innoissani, vaikka itse saaren kyllä halusin nähdä - ovathan ne Uuden-Seelannin kuuluisimmat postikorttimaisemat kuvattu juuri kyseisellä saarella - mutta tietyillä tapaa vaihtariseuran sijaan olisin halunnut mukavuudenhaluisena olentona viettää aikaani täältä saatujen ystävien kanssa - jotka pitää sisällään pari mitä parhainta vaihtariakin, mutta koska tällä reissulla sitä saarta pääsi näkemään parhaiten, niin ei auttanut kuin tyytyä bussiin jonka sisälle ängettiin 45 nuorta eri puolilta maailmaa, joista suurin osa oli toisilleen ihan ventovieraita.
Hieman negatiiviset odotukseni kuitenkin ylitettiin aivan tuhatkertaisesti, sillä ne 10 päivää, kliseisyydestä huolimatta, olivat todellista the time of my life ja koko reissu nousee ehdottomasti vuoden kohokohtia -listalla korkealle. Saarena Eteläsaari on uskomattoman kaunis, jollain tapaa karumpi kuin Pohjoissaari, joka mulle on vihreitä pyöreitä kumpuloita (the rolling hills) kaikkialla, värikkäitä kukkia, jopa palmuja, sinistä vettä, valkoisia rantoja, muutamaa lumihuippuista vuorea ja lampaita. Eteläsaarella oli joitain samoja elementtejä, mutta siellä maisemaa dominoi lumihuippuisten vuorien jono, tuntikausien ajomatkat keskellä-ei-mitään, toisinaan kasvien vähyys - mutta samaan aikaan kyllä sieltä sitä vihreyttäkin löytyy, vuonojen jylhyys ja kiemurtelevat pikkutiet. Sitä, mitä näki, ei saa sanoiksi puettua tai valokuviksi vangittua, mutta parhaani sentään yritin!
Eteläsaarella koin välttämättömän tarpeen hypätä kanjoniin suuren keinun muodossa (canyon swing) ja hypätä elämäni ensimmäisen bungyn, 400metriä Queenstownin yläpuolella heiluneesta kotterosta. Tällä kertaa ei rohkeus riittänyt siihen Uuden-Seelannin suurimpaan bungyyn, the Nevikseen, mutta mikäli porukoitla myöntymys tulee, niin ehkä hyppään sen silloin kuin matkustellaan perheen kanssa vielä ympäri Eteläsaarta joulukuussa, Queenstownissakin pysähtyessä! (Ennen tota reissua olin aivan vakuuttunut, että kun perhe tulee, niin kierrän heidän mukanaan Pohjoissaarta, mutta nyt, kun mahdollisuus palata etelään vielä kerran tulee, niin onhan siihen tartuttava!)
Extremeurheilun lisäksi reissuun mahtui paljonpaljonpaljon meidän oikeasti mukavassa bussissa istumista, mitä erilaisimmilla bussiaktiviteeteilla viihdyttyen, myöhäisiä iltoja uusien ihanien tuttavuuksien kanssa juoruten, paljon ruokaa, tuhannen kameran filmille päätymistä, turistikohteiden valloittamista ja toisinaan ihan hiljaiseksi vetäytymistä niitä ympäröiviä maisemia ihaillen.
Pahoittelut, kuvasaldo ei ollut kovin vaikuttava, koska maailma on aivan erilainen kameran läpi katsottuna kuin oikeasti koettuna - luotin siihen, että kuvia saa sitten muiltakin, koska 45 vaihtarin joukosta varmasti löytyy muutamia kamera kädessä eläviä! Ehkä jotain siitä reissun mahtavuudesta ja etelän maisemista kuitenkin näistä otoksista välittyy koti-Suomeenkin asti.
